|
|
Tarina
"Eureka, Detta är guld"
Vuonna 1607 otsikon sanat kaikuivat Strindbergin talossa. Kaksituhatta vuotta aikaisemmin samat sanat olivat kaikuneet kaukaisessa Syracusan kaupungissa, kun kreikkalainen matemaatikko Archimedes keksi keinon, jolla erotellaan kulta muista jalometalleista.
August Strindberg oli ehkä kuuluisa näyttelijä ja taiteilija Ruotsissa, mutta hänestä ei ikinä tullut menestyvää alkemistiä. Eräänä kevätpäivänä Pariisissa 1887 hän luuli valmistaneensa kultaa. Vaikka hänen sekoitus rautaa ja rikkiä näytti oikealta, muuttui se vain keltaiseksi kiilteeksi. Se minkä sekä Strindberg keksi ja Archimedes totesi, että kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa.
Ruotsin huono talous 1600-luvulla teki messingistä Ruotsille melkein yhtä arvokkaan kuin sen kaukainen serkku kulta oli. Skultunan messinkiruukki perustettiin vuonna 1607 kuningas Kaarle IX:n toimesta. Kaarle IX ymmärsi messingistä valmistettujen tuotteiden arvon ja arvostuksen Euroopassa.
Messinkituotannosta saaduilla voitoilla Kaarle IX pystyi maksamaan isänsä ja veljiensä aikaiset sotavelat. Skultunassa aloitettu messingin tuotanto oli alku pitkälle ja vahvalle käsityöperinteelle. Jo ennestään vahvat perinteet pajoissa auttoivat kehittämään ja vahvistamaan seppien asemaa ruotsalaisissa käsityöammateissa.
Unohdettu huone
1960-luvun kylpyhuone heijastaa edellisten vuosikymmenten ankaria aikoja. Sen ajan muodin mukaan kylpyhuoneen tuli olla yksinkertainen ja vaatimaton. Kylpyhuoneet olivat karuja ja tylsiä. Ne olivat helppohoitoisia, mutta niiden estetiikkaan ja tyyliin ei kiinnitetty huomiota. Kylpyhuone oli unohdettu huone.
1967 kun Smedbo perustettiin. Uusi yritys perustettiin perinteitä ja käsityöammattien korkeaa tasoa kunnioittaen. Kauniisti muotoiltuja tuotteita alkoi valmistua. Ensimmäisenä vuonna julkaistiin kylpyhuonesarja (Herrgård) ja juuri samoihin aikoihin ihmiset alkoivat ymmärtää, että kylpyhuonetta voi sisustaa ja modernisoida.
Smedbon uudet kylpyhuonesarjat ovat vanginneet markkinoiden mielenkiinnon. Ne auttavat varmistamaan, että kylpyhuone ei ole enää kodin laiminlyödyin huone.
Smedbon kylpyhuonesarjoissa yhdistyvät uusi skandinaavinen muotoilu, käsityöperinteet ja messingin kauneus. Smedbon kylpyhuonesarjat ovat suosittuja monissa skandinaavisissa kodeissa. ”Unohdettu huone” ei ole enää unohdettu.
|
| |
|
| |
|
|